Huoltotyönjohtaja Vantaalle
Etsimme kasvumme vahvistukseksi jäähdytyshuoltotiimiimme TYÖNJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen Vantaan toimipisteeseemme.
Vuonna 1971 perustetun suomalaisen perheyritystaustaisen yhtiön palvelut keskittyvät kylmä- ja pakkastilojen, jäähdytyksen, lämmityslaitteistojen sekä ammattikeittiölaitteiden huolto-, korjaus- ja asennustehtäviin. MV-Jäähdytys Oy työllistää nykyään jo yli 300 alan ammattilaista Pirkanmaalla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä ja Satakunnassa.
Työnantajana MV-Jäähdytys Oy on työntekijän suuntaan kannustava, joustava, rohkea ja vastuullinen. Kaikessa tekemisessämme on loppupeleissä kyse asenteesta, joka kuuluu MV-Jäähdytyksen perusluonteeseen. Mitä tahansa yhtiössämme tehdään – se tehdään hyvin. Samalla hyvällä ja reilulla asenteella huolehdimme, koulutamme ja kannustamme työntekijöitämme ja annamme avaimet sinulle onnistumiseen työssäsi kaikin tavoin.
Jäähdytyshuollon työnjohtajana vastaat päivittäisten työtilausten koordinoinnista ohjeistaen tiimissäsi työskenteleviä huoltoasentajia sekä hoidat myös tilausten laskutusta. Priorisoit ja aikataulutat vikakorjauksia sekä suunnitelmallisia vuosihuoltoja olemalla asiakkaisiin yhteydessä. Jaat eteenpäin tiimiläisillesi päivän työtilauksia sekä toimit heille esimiehenä antaen taustatukea vastaten samalla heidän tehokkuudestansa.
Työ on pääsääntöisesti kenttätyön johtamista etänä toimistolta käsin toiminnanohjausjärjestelmän, puhelimen sekä muiden viestimien kautta. Työaika on pääsääntöisesti arkisin klo 8-16.
Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta kykyä ihmislähtöiseen yksilöiden sekä tiimin johtamiseen ja aitoa kiinnostusta alaa kohtaan. Esimiestaidot, liiketoimintaymmärrys, paineensieto- ja ongelmanratkaisukyky sekä esimerkiksi oma-aloitteellisuus työtilausten priorisoinnissa ovat tärkeässä roolissa tässä työtehtävässä. Omaksut uusia asioita nopeasti ja tietotekniset taitosi ovat hyvät.
Arvostamme aiempaa esimieskokemusta esim. työnjohtajan/työjärjestelijän tai tiiminvetäjän roolista. Lisäksi alan aiempi kokemus esim. kenttätyöstä tai työnjohdosta on tietenkin etu tehtävässä menestymisessä. Myös muu teknisen alan taustakokemus kentältä tai työnjohdosta katsotaan eduksesi.
Mikäli kuitenkaan et omaa esimiestaustaa, mutta sinulla on silti vahva mielenkiinto tehtävään urakehityksesi kannalta, voit silti olla etsimämme henkilö. Tällöin kuitenkin omaat riittävästi kenttäkokemusta kylmäalalta tai esim. kiinteistöhuollon puolelta sekä tunnet muutoin talotekniset laitteet ja alan palvelut sekä toimintatavat. Lisäksi tunnistat, että yllä mainitut tehtävässä menestymisen edellytykset ja työnkuvaus tuntuvat sinulle sopivilta ominaisuuksiesi pohjalta.
Avoimelle ja motivoituneelle työyhteisölle työn sujuvuus sekä työkaverien auttaminen ovat kunnia-asioita. Saat työpaikan, jossa rentoa ilmapiiriä ja ylpeyttä omasta työstä arvostetaan. Työnantaja tarjoaa kehittymismahdollisuuksien lisäksi myös erinomaiset työsuhde-edut. Näistä esimerkkeinä kattava vapaa-ajan tapaturmavakuutus koko henkilöstölle, laaja työterveyshuolto, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaetu sekä tietenkin yhteiset tiimien ja alueorganisaatioiden aktiviteetit.
Haethan tehtävää pikaisesti, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä tai sopimuksen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä antaa aluejohtaja Tommi Rostedt, p. 040 040 5522, Tommi.Rostedt@mv-jaahdytys.fi
- Osasto
- Työnjohto
- Rooli
- Työnjohtajat
- Sijainnit
- Vantaa
- Etätyömahdollisuus
- Hybridityö
Vantaa
Työpaikka & kulttuuri
Leijonansieluista MV-Jäähdytystä on rakennettu aina työntekijöiden kanssa yhdessä. Kannustamme joukkueemme jäseniä rohkeuteen ja luovuuteen.
MV-Jäähdytys Oy yrityksenä
MV-Jäähdytys Oy on vuonna 1971 perustettu perheyhtiötaustainen kylmä- ja pakkastiloihin, jäähdytyslaitteistoihin, lämpöpumppuihin ja ammattikeittiölaitteisiin erikoistunut huoltoyhtiö. MV-Jäähdytys Oy:n palveluihin kuuluvat huolto-, asennus- ja korjauspalvelut. MV-Jäähdytys Oy palvelee asiakkaitaan koko Suomen alueella yhdessä yli 200 hartiaisen henkilöstönsä voimin
Huoltotyönjohtaja Vantaalle
Hakemuslomakkeen lataaminen